Avaan itseni

Nyt mä tarvin hyvän suunnitelman sitä varten, kun mun elämä räjähtää. Mun pää suorastaan pursuaa ideoita. Oon äärettömän levoton ja mä vingun oudosti. Naurahtelen ja huokailen. Pyörittelen silmiä. Musta vapautuu jokin uus energia. Hahmo. Se tunkee mun ihosta ulos. Se on hullu.

Hullu huitoo mua edestakasin etsien kohtaa mistä alottaa. Se löytää ranteet. Mä teen työtä käskettyä. Upotan kynnet, ja alan vetään pikiä suonia ulos. Mun pitää kutoa niistä matto. Lentävä matto, joka pelastaa mut, kun en enää kykene kävelemään. Puhallan mun keuhkot sen sisuksiin. Niissä oleva ilma saa maton leijumaan.

Mä paastoan, jotta se matto jaksais kannatella mua. Hullu on neuvonut, et mitä pienempi musta tulee, sen varmemmin kaikki tulee onnistumaan. Nakkaan tarpeettomat elimet ulos, koska ne painaa liikaa. Musta tulee upea ja vahva. Sitten mä selviän. Eikä mun tarvi pystyä ees seisomaan, koska mulla on se taikamatto.

Ajelen mun pään, jotta ilma kulkeutuis paremmin mun aivoihin. Jotta mä saisin kunnolla happea. Mun ympärillä on ihan liian tunkkasta. En kykene hengittämään. Kun oon kalju, mun aivot herää pitkiltä uniltaan takas tähän maailmaan.

Naksauttelen nikamia pois paikoiltaan, jotta musta tulis notkeempi. Niin voin väistää yliluonnollisen tehokkaasti kaikki vaaratilanteet. Ne lähestyy mua. Mun aika vähenee. Mut oon kohta valmis.

Vaihdan vielä mun nimen. Silloin mun menneisyyden haamut ei enää saa mua kiinni. Mun tarina ja persoonallisuus muuttuu. Mulla on uudet ajatukset, paremmat tunteet. Hullu valmentaa musta yli-ihmisen.

Istun lattialla veressä odottaen teidän hyökkäystä. Oon niin vitun turvassa ja varautunut kaikkeen, ettei teillä ole aavistustakaan. Älä tuu liian lähelle, mä voin heittää sua maksalla päähän.

Tanssivat Puut

Lähdettyäni teidän maailmastanne, herään kalliolla oleskelevasta puisesta laatikosta. Kaikki tapahtunut on kaukana poissa, on vain nykyisyys. Astit ovat terävät, vaikka pää on uninen.

Nousen istumaan. Havaitsen ohuen linjan valoa kurkistavan laatikon seinämän reiästä. Katson siitä varovasti ulos.

Taivaan tilalla on veden raja, josta syvyydet jatkuvat jonnekin ylöspäin. Sen pintaan heijastuu pyöreä kuu, joka luo valoaan jostain maan uumenista. Veden pinta muodostaa kuvun suojelemaan tätä paikkaa, levittäen voimakkaat ylöspäin virtaavat seinämät kauas horisonttiin.

Puut tanssivat. Ne oikovat notkeita juuriaan ja liikehtivät laulavan tuulen säestyksellä. Sienirihmastot pujottelevat pitkin huokoista maata ja kapuavat vesiseinää pitkin korkeuksiin. Ne loistavat kirkkaissa väreissä.

Olen utelias. Tunnen kuinka minua kutsutaan mukaan. Päätän löytäväni altani lattialuukun. Avaan sen ja kapuan tikkaita pitkin alas.

Astelen lähemmäs tanssivaa rinkiä paljain jaloin. Tunnen viileän saven ja mullan, juurakot ja maan suonet. Kylmyys saa haukkomaan henkeä, puhdasta happea. Se imeytyy kehooni, tehden minusta kevyen. Taivaan kansi pudottaa pieniä pisaroita hartioilleni. Niistä jokainen on täynnä elämää.

Saavun puiden luo. Yksi niistä ojentaa oksansa, kuin käden, kohti minua ja pyytää tanssiin. Tartun tuon kasvottoman jättiläisen haarautuviin sormiin ja hypähdän ilmaan.

Hallitsen jokaisen lihaksen, jokaisen solun täydellisesti. Taivun ja liikun miten ikinä haluankaan, en kaadu tai kompuroi. Pyörähtelen varpaillani pieniä ja suuria kiemuroita. Avaan käsivarteni siiviksi ja heittäydyn kuunvalon kirkkaisiin säteisiin. Tunnen kuinka voin jatkaa tätä loputtomiin. Voimani eivät ehdy.

Tänne minä jään. Minulla ei ole mitään, minkä vuoksi palata teidän luoksenne. Teillä ei ole mitään minulle kuuluvaa. Kaikki se, mitä minä olen, löytyy täältä.