keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Nimi

Mun nimi on Ensimmäinen Kerta. Teidän automaatio ja refleksit on mulle kuin soittoyrityksiä thereminillä. Sokkona vaiston varassa, fiilispohjalta. Ei kannata yrittää soittaa mitään jo olemassa olevaa kappaletta. Sinne päätyy sattumalla muutama oikea ääni, loppu on pakkoimprovisaatiota.

Potentiaali. Mun toinen nimi kenties. Yleisin sana, mitä vieras ympäristö minuun istuttaa. Joillekin tuo sana kuvastaa loputtomia mahdollisuuksia kohti inhimillisyyden rajoja. Mutta se on vasta hentoinen alku. Oikeastaan melko surullinen, jos se ei osaa kasvattaa itseään oikeaan suuntaan. Niin pitkään se joutuu odottamaan lähtölaukausta. Sen kärsivällisyys hupenee. Se alkaa surkastua.

Solmu. Lisänimi. Vaikeuttaa edellämainittujen yhteiseloa. Jos saisin sen auki. Oi, jospa vain saisin sen auki.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kuuluu Hintaan

Mua alkaa aina hymyilyttää mun kotikadun varrella oleva mainosikkuna "Taikaovet -25%, kaupanpäälle yksisarvinen". No yllättäen siinä ei oikeasti lue niin. Mun pää on vain päättänyt toisin.

Ei siitä ole kuin neljä kuukautta, kun kaupanpäälle sai ihmisarvon menetyksen, aistiharhat oksenteluineen, sieluttomuuden. Pelkkää sumua. Peilistä katsoi laiha, auki viilletty ja täydellisen välinpitämätön varjo ihmisestä. Toisessa kädessä olut, toisessa puukko. Silmien takana ei ollut kukaan. Mulla ei ollut ymmärrystä mihin se joku oli kotoaan lähtenyt, mutta mä paskat välitin.

Liikuin läpi seinistä ja ihmisistä. Jaloissa pyöri revittyjä unelmia. Mua pitäis kai ahdistaa, joten otan pilleripurkin taskusta. Oikeastaan olen jo täysin rauhallinen, lähestulkoon unessa. Yksi kaksi sinne tai tänne. Pahanmakuisia karkkeja.

Jos ne tulee sanomaan et sä et kuulu tänne, sanon ok. Jos ne lyö, sanon ok. Jos ne polttaa mun kodin, niin ok. En oo tilannut mitään näistä, mutta kaikki tämä kuuluu silti näemmä hintaan. Mitä sitten? Ok.

Shokeeraava luku kirjassa. Se en varmasti ollut minä. Se oli mun vastakohta.

Mun vieressä on suloinen pehmolelu. Oon antanut sille nimen ja keksinyt paljon tarinoita. Se on kova syömään herkkuja. Se on välillä leikeissään kuningas, välillä ilmalaivan kapteeni. Poikasena se asusti maatilalla, mutta eihän se isoksi kasva lainkaan. Halaan sitä ja hymyilen sille. Mä haluan antaa sille arvon. Mun parhaalla ystävällä on tapana piilottaa se johonkin hauskaan paikkaan kyläillessään mun luona. Se on elossa myös hänelle.

Tänään oon tehnyt palapeliä ja kuunnellut tapani mukaan levyjä. Hullaantunut niistä. Halannut. Nauranut eläinvideoita. Laulanut ja haaveillut. Katsonut dokumentin, jossa mies viettää 100 päivää vaellusreissulla tuntureilla. Tänään oon muistanut, kuten jokaisena päivänä, et mun on hyvä olla.

Tarinaa on kerrottu koko rahan edestä. Hintaan sisältyy laaja tunteiden ja tapahtumien kirjo. Kiitos jokaisesta sivusta. Tämä on hyvä. Todella hyvä. Juuri sellainen, kuin sen kuuluukin olla.




perjantai 10. maaliskuuta 2017

Phoenix

Jos tapan itseni sinulle, sun ei tarvitse jakaa mua.
Jos tapan itseni sinulle, voit luottaa minuun täysin.
Jos tapan itseni sinulle, en voi satuttaa.

Kuinka niin järjetön valhe oli joskus niin totta? Verinen omistushalu. Itsekudotuista kauhukuvista rakennettu viha. Oon ihmetellyt tähän asti miksi ei voi rakastaa toista, jos ei rakasta itseään. Nyt vastaus on mulle kirkas ja selkeä.

En ole tavaraa kenellekään. Minä olen vapaa. Vapaa jakamaan itsestäni muille sitä hyvyyttä, minkä olen sisimmästäni löytänyt.

Asiat ovat toisin. En tapa itseäni sinulle. Sillä minä rakastan minua.