Varjokuvia, koiria, kissoja, itse muovailtuja dinosauruksia
En muuta halua kuin taaksepäin kulkea
Sinne missä aikaa oli enemmän, sinne missä en ollut näin kesken
Kiedot kätesi ympärilleni ja kuiskaat sanat korvaani
Yllätyn, naurahdan, sanoin kai takaisin "niin minäkin"
Nyt katson ylös mustaa tyhjää, mietin mitä kumpikin tarkoitti
Kuinka saatoit sanoa niin?
Perustele. Mitä näit?
Olin kesken, niin kesken kuin ruman rakennuksen paalujen pystytys
Ei vielä seiniä, ei ovia
Kaikki vain astuvat suoraan sisään
Häpeän hämmennystäni, häpeän kasvojani
Kun tämä oli ohi, piti minun viimein nukkua hyvin
Mutta yöt ovat pelkäämistä varten
En halua tätä enää, en koskaan
Niin sanoin viimeksikin
Sillä olen niin kesken, että voisin purkaa itseni
tiistai 12. marraskuuta 2019
Mätä
Synkkiä paikkoja, kuolleita ulottuvuuksia
Ääni kaikuu
Muista kaikki paha, niin vältyt seuraavalta
Silmät ja korvat auki, ole timantin kova
niin sua ei satu kuin oma viha.
Aamusta iltaan avaruudessa harhaillen
vain minä, joka en muista itsestäni mitään
Ei saa halata, pysy kaukana
Olen vastenmielinen, niin inhottava
Saako itseään vihata, jos on liian turta itkemään
eikä muista kuinka hymyillään
Saako itseään vihata jos on täynnä surua
Saako itseään vihata kun jossain on joku
joka on nähnyt kuka olet
eikä ole vielä lähtenyt
Ääni kaikuu
Muista kaikki paha, niin vältyt seuraavalta
Silmät ja korvat auki, ole timantin kova
niin sua ei satu kuin oma viha.
Aamusta iltaan avaruudessa harhaillen
vain minä, joka en muista itsestäni mitään
Ei saa halata, pysy kaukana
Olen vastenmielinen, niin inhottava
Saako itseään vihata, jos on liian turta itkemään
eikä muista kuinka hymyillään
Saako itseään vihata jos on täynnä surua
Saako itseään vihata kun jossain on joku
joka on nähnyt kuka olet
eikä ole vielä lähtenyt
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)