Jos näet minut

Minussa oli kauneutta. Herkkyyttä. Liian voimakkaana. Ja sen oli pakko väistyä myrskyn tieltä. Ihminen jota katsot nyt on vaaraksi itselleen. Etäinen ja tuntematon. Suljettu. Hän tietää kuinka sydän revitään jos sen paljastaa. Pelkoa? Vai viisautta. Jos estää tappajan pääsyn sisään. Tyhmyyttä? Unohtaa taiteen voima, rakkauden valo.

Et tiedä miten kosketan, kuinka sinua katson. Kuinka soitan ja laulan sinulle kuin pyhimmälle kaikesta, ja silti hauraan rikkonaisena, riittämättömänä.

Pelkään. En saa otetta, en löydä sanoja. Mutta sinulle haluan itseni antaa, sinulle joka haluat minut löytää. Minä en leiki, minä en syyttele. Annan kaiken ja enemmän, pimeimmänkin keskeltä ymmärrän.

Mutta se mitä minulle tehtiin. Kuinka minut käännettiin itseäni vastaan. Jos se tapahtuu vielä kerran, en ole enää ihminen. En tunne enää mitään.

Usko minuun. Näe arpeni ja suutele niitä. Usko minuun. Olet turvassa kanssani. Usko minuun, ja minä kannan sinua kuin valtamerta käsivarsillani.

Alas, alas, alas, läpi maan jota en löydä

Ryntään yön laskeutuessa asunnostani ulos. Juoksen niin lujaa, niin kauan, että tuntuu kuin keuhkoni repeisivät. Voisin vannoa sylkeväni verta. Pysähdyn, kyyristyn tien varteen, oon valmis oksentamaan sisukseni ulos. Mutta yskin ja syljen vain. Vesi valuu silmistä. Annan sen valua, vaikka vastaan kävelee ihmisiä. En pue teitä varten minkäänlaista maskia. Tässä mä sulan. Ajatelkaa mitä haluatte, tai älkää ajatelko.

Katson sillan kaiteelta veteen. Annan näkökentän hämärtyä horisontin kaupungin valoihin. En unohda kun silloin tasapainoilin tätä kaidetta pitkin helmikuisessa viimassa. Kuinka autot ajavat ohi, eivätkä pysähdy. Nyt ohi kävelee lisää ihmisiä. Eivät kysy mitään. Jos utelisivat ajattelinko hypätä, vastaisin ettei ole suunnitelmissa juuri nyt. Tosin ajattelin joku kerta käydä kirjottamassa tähän kaiteeseen sanan "Alive".

Juostessa mun suoniin virtaa Faith No More. Patton sammaltaa "don't let me die with that silly look in my eyes". Kaiteeseen kanssani nojautuu Tool ja Lateralus. Se kaivaa yhä tiensä sisuksiini, kun minkään muun ei onnistu minuun koskea. Tiedostan olevani pilalla. Mutta en tunne häpeää. Tämä sairaus ei jätä sille tilaa.