Sanovat, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Minulle se paljastui todeksi. Ruoho on vihreää, ilma on raikasta. Mun pitää vaan varoa mua seuraavia muistoja saastuttamasta sitä.
Mun perässä aidan yli loikkii mitä kummallisimpia diagnooseja. Uusiakin tuttavuuksia. Syömishäiriö? En tiedä miten suhtautua, joten päätän olla huvittunut. Sitä mä en ainakaan enää tarvitse. Viskaan sen takaisin aidan yli muiden pölypilvien saattelemana.
Tänä kesänä piirsin mun jalan täyteen silmiä. Ne lähti pesussa pois. Täällä on kirkas, tyyni lampi. Kun pulahdan siihen, huuhdon pois vielä yhdet silmät; ne, joiden polttavan, vahtivan katseen alla mä kadotin itseni.
