Mun nimi on Ensimmäinen Kerta. Teidän automaatio ja refleksit on mulle kuin soittoyrityksiä thereminillä. Sokkona vaiston varassa, fiilispohjalta. Ei kannata yrittää soittaa mitään jo olemassa olevaa kappaletta. Sinne päätyy sattumalla muutama oikea ääni, loppu on pakkoimprovisaatiota.
Potentiaali. Mun toinen nimi kenties. Yleisin sana, mitä vieras ympäristö minuun istuttaa. Joillekin tuo sana kuvastaa loputtomia mahdollisuuksia kohti inhimillisyyden rajoja. Mutta se on vasta hentoinen alku. Oikeastaan melko surullinen, jos se ei osaa kasvattaa itseään oikeaan suuntaan. Niin pitkään se joutuu odottamaan lähtölaukausta. Sen kärsivällisyys hupenee. Se alkaa surkastua.
Solmu. Lisänimi. Vaikeuttaa edellämainittujen yhteiseloa. Jos saisin sen auki. Oi, jospa vain saisin sen auki.
