Minussa oli kauneutta. Herkkyyttä. Liian voimakkaana. Ja sen oli pakko väistyä myrskyn tieltä. Ihminen jota katsot nyt on vaaraksi itselleen. Etäinen ja tuntematon. Suljettu. Hän tietää kuinka sydän revitään jos sen paljastaa. Pelkoa? Vai viisautta. Jos estää tappajan pääsyn sisään. Tyhmyyttä? Unohtaa taiteen voima, rakkauden valo.
Et tiedä miten kosketan, kuinka sinua katson. Kuinka soitan ja laulan sinulle kuin pyhimmälle kaikesta, ja silti hauraan rikkonaisena, riittämättömänä.
Pelkään. En saa otetta, en löydä sanoja. Mutta sinulle haluan itseni antaa, sinulle joka haluat minut löytää. Minä en leiki, minä en syyttele. Annan kaiken ja enemmän, pimeimmänkin keskeltä ymmärrän.
Mutta se mitä minulle tehtiin. Kuinka minut käännettiin itseäni vastaan. Jos se tapahtuu vielä kerran, en ole enää ihminen. En tunne enää mitään.
Usko minuun. Näe arpeni ja suutele niitä. Usko minuun. Olet turvassa kanssani. Usko minuun, ja minä kannan sinua kuin valtamerta käsivarsillani.
