Kävelen suihkusta olohuoneeseen. Hei Rohan, hei Dio, hei Johnny. Olen flow:ssa. Soi proge.
Maailma on jakautunut kahteen. 'Musiikki' on revitty keskeltä, toinen puolisko alkaa kirjaamaan vanhan päälle sanaa 'kuvataide'. Sydän tuntuu suuremmalta, tajunta laajenneelta. Tarvitsin Arakia avaamaan oven. Olen ikuisesti kiitollinen.
Olin leikkinyt ajatuksella piirtämisestä, mut luulin sen olevan leikkiä vain. En tajunnut et se vois todella tapahtua. Enkä tiennyt että se tuntuisi... tällaiselta. Eihän sitä voi edes kuvailla miltä se tuntuu. Yllättäen se on huumausaine, mahdotonta verrata mihinkään. Oon siinä rajalla kestääkö mieleni tämän. Hypähtelen hypestä kauhuun, uudestisyntymisestä kuoleman porteille. Uusi ääni huutaa sisuskaluista: "Et ole edes tiennyt mitä olet".
Tulee muutto. Sitten opinnot. Suuri osa tästä ihmisestä kuolee - se osa jonka kuuluukin kuolla. Siitä elottomasta ruumiista kasvatan versoa, luomisvoimaista taiteilijaa, henkilökohtaista 'minua' - elämää joka riittää syyksi jatkaa vaikka ympäristö revittäisiin alas.
Olen jäänyt jonnekin todellisuuden ja fantasian välimaastoon. Tarina muuttuu kiinnostavammaksi.
