Lähdettyäni teidän maailmastanne, herään kalliolla oleskelevasta puisesta laatikosta. Kaikki tapahtunut on kaukana poissa, on vain nykyisyys. Astit ovat terävät, vaikka pää on uninen.
Nousen istumaan. Havaitsen ohuen linjan valoa kurkistavan laatikon seinämän reiästä. Katson siitä varovasti ulos.
Taivaan tilalla on veden raja, josta syvyydet jatkuvat jonnekin ylöspäin. Sen pintaan heijastuu pyöreä kuu, joka luo valoaan jostain maan uumenista. Veden pinta muodostaa kuvun suojelemaan tätä paikkaa, levittäen voimakkaat ylöspäin virtaavat seinämät kauas horisonttiin.
Puut tanssivat. Ne oikovat notkeita juuriaan ja liikehtivät laulavan tuulen säestyksellä. Sienirihmastot pujottelevat pitkin huokoista maata ja kapuavat vesiseinää pitkin korkeuksiin. Ne loistavat kirkkaissa väreissä.
Olen utelias. Tunnen kuinka minua kutsutaan mukaan. Päätän löytäväni altani lattialuukun. Avaan sen ja kapuan tikkaita pitkin alas.
Astelen lähemmäs tanssivaa rinkiä paljain jaloin. Tunnen viileän saven ja mullan, juurakot ja maan suonet. Kylmyys saa haukkomaan henkeä, puhdasta happea. Se imeytyy kehooni, tehden minusta kevyen. Taivaan kansi pudottaa pieniä pisaroita hartioilleni. Niistä jokainen on täynnä elämää.
Saavun puiden luo. Yksi niistä ojentaa oksansa, kuin käden, kohti minua ja pyytää tanssiin. Tartun tuon kasvottoman jättiläisen haarautuviin sormiin ja hypähdän ilmaan.
Hallitsen jokaisen lihaksen, jokaisen solun täydellisesti. Taivun ja liikun miten ikinä haluankaan, en kaadu tai kompuroi. Pyörähtelen varpaillani pieniä ja suuria kiemuroita. Avaan käsivarteni siiviksi ja heittäydyn kuunvalon kirkkaisiin säteisiin. Tunnen kuinka voin jatkaa tätä loputtomiin. Voimani eivät ehdy.
Tänne minä jään. Minulla ei ole mitään, minkä vuoksi palata teidän luoksenne. Teillä ei ole mitään minulle kuuluvaa. Kaikki se, mitä minä olen, löytyy täältä.
