Nappaan mahdottoman yhtälön ja tanssin sen kanssa tangoa. Vaaralliset vedet keinuttaa. En osaa koskaan päättää onko mun jakamattoman kiinnostuksen herättävät kohteet lähempänä totuutta, vaiko sitä tuhoavaa mönjää, mikä pitäis vaan valuttaa kehikosta läpi.
Kurottaudun kohti tarinoita, jotka on liian lennokkaita analysoitavaksi mun riittämättömille aivoille. Yhdistelen termejä kuten kestoahdistus ja yleinen tylsistyminen. Näen lähikuvan hahmosta, joka muistuttaa pelottavan paljon mua. Tänään keksin uuden mysteerin; kiusaanko itseäni, edes tajuamatta sitä itse?
Viimeinen kulunut puolvuotta on avannut ovia, joiden olemassaolosta kukaan ei oo kertonut mulle. Maailma on niin paljon isompi, mitä meille halutaan opettaa. Uudet totuudet, matka tuntemattoman äärelle. Oon löytänyt hyvän linkin sinne. Annan sille nimeksi "Sarjakuvamies".
Musiikki tekee hulluksi. Huumeet tekee hulluksi. Rakkaus tekee hulluksi. Mutta koska kaikki täällä tekee hulluksi, mun on turha pelätä. Voin olla taas väärällä polulla. Tai sitten se jokin löytyy, mitä oon niin kauan jahdannut. Sarjakuvamies voi toki olla liian iso pala mulle. Mut oon sen verran outo, et yrittäminen kannattaa.
Oon hyvin kiitollinen tästä kollaasista. Omakuva on edelleen kokoelma irtonaisia raajoja ja elimiä. Mut nyt se hymyilee.
