Tammikuu. Puut valuu vedestä, oksat kimaltelee helminauhana. Maa on jäätä, taivas on sadepölyä. Mä olen euforiaa.
Kun mä lähdin tänään, en mennyt kenenkään luokse. Kun palasin kotiin, kukaan ei odottanut. Kukaan ei odottanut mitään. Mua ei kiskota, mua ei revitä. Oon äärimmäisen kokonainen.
Mulla on nälkä. Ja mä oon nälkänen elämälle. Mulla on kylmä. Sillä, en ole turta. Vuodenajat kulkee omia aikojaan. Ne on heittänyt mun harteilleni aina vain uusia talvia. Mutta mä alan sopeutua, nousen vedestä maalle. Uudistan mieleni kerrokset.
Mä sulan.
