En malta käyttää tikkaita. Otan vauhtia ja juoksen seinää pitkin aina katolle asti. Puhallan vanhan version ulos, huudan esteet rikki. Horisontti jyrisee kun taivaankansi heijastaa kaikujuhlan takaisin lähtöpisteeseen. Ja äänet hajoaa väreiksi, hohtaviksi kiteiksi. Silmät valuu valoa.
Olen valmis, olkaa hyvä ja huuhtoutukaa tuohon pilviparveen. Kun sadatte alas, kasvattakaa kukkaketoja, miljoonia varsia joita pitkin kiivetä kohti sateenkaaren sävyjä.
Tämä on teidän mielestä katto. Ei ole. Tämä on jumalauta korkein vuori päällä maan. Ja täällä mä luon nahkani.
