"Hei sinulle, kuka ikinä oletkaan.
Tänään en ollut onneton. Ulkona on valoisaa. Istun joen rannassa. Kuuntelen ja katselen. Kaikki on niin rauhallista ja suloisen hiljaista. Tuntuu kuin aika olis pysähtynyt. Mä haluan olla tässä aina ja aina.
Vesi ei ole mustaa tänään. Se on sinistä, keltaista, oranssia, punaista ja vihreää. Ja lämmintä. Tänään se on vastoin kaikkia lakeja turvallisen lämmintä. Mä hymyilen. Tekee mieli tanssia.
Mun on niin hyvä olla tässä yksin. Ensimmäistä kertaa kuukausiin tunnen kiitollisuutta siitä, että oon elossa. Mä en tarvi mitään enempää. Oon onnellinen. Nyt. Se on enemmän kuin tarpeeksi."
Ehkä seuraavalla kerralla kirjoitan ihan oikean pullopostin. Keksin tarinoita siitä, kuka sen löytää ja mitä hän silloin tuntee. Mutta en kerro kenellekään. Se on minun salaisuuteni. Ja kun olen surullinen, haluun ajatella että joku on saanut mun kirjeen. Meidän tarinat on kietoutuneet pieneksi hetkeksi yhteen, vaikkei kumpikaan meistä tiedä sitä. Se on hauska ajatus. Toivon hänelle paljon rakkautta.
